tiistai 13. elokuuta 2019

Kaupunkitaidetta Taiteiden Yössä.



Perjantaina Varkauden museot ottivat osaa Varkauden Kuvataideyhdistyksen koordinoimaan Taiteiden Yö -tapahtumaan. Tapahtuma kokosi Vanhan Varkauden alueen taide- ja kulttuuritoimijoita järjestämään erilaisia kulttuuri- ja taidetapahtumia Päiviönsaaren alueella aina hämärtyvään iltaan asti.

Varkauden museot osallistuivat Taiteiden Yö -iltaan innostuneissa merkeissä. Museot olivat tietenkin auki klo. 22.00 asti Teollisuuden Tekijät - Kymmenen Tarinaa Tehtailta -näyttelyn sekä vaikuttavan Meeri Torvisen muistonäyttelyn merkeissä. Varkautelaisen taidemaalari ja taidegraafikko Meeri Torvisen elämänmittaiseen tuotantoon pääsee tutustumaan myös Taidekeskus Väinölässä, Varkauden seurakuntavirastossa ja ravintola Kaks Ruusussa 1.9.2019 asti.

Museon väki oli suunnitellut Taiteiden Yö -iltaa varten hieman muutakin kiinnostavaa ja  innostavaa toimintaa. Varsinaisen aukioloajan jälkeen kello 16.00 museoiden edustalle rakentui Kaivonkansiprinttipaja.


Olimme jo aiemmin huomanneet, että kadulla suoraan museoiden edessä oli peräti viisi erilaista kaivonkantta upeine kuosineen.Taiteiden Yö jos mikä, olisi täydellinen tapahtuma toteuttaa printtipaja ja tarjota kaupunkilaisille mahdollisuuden kokeilla matalankynnyksen kaupunkitaidetta.

Tässä kuvakavalkaadissa kerron, kuinka printtipaja ja persoonalliset kaivonkansikuosiset kestokassit toteutettiin.


Ensialkuun kaivonkannet täytyi puhdistaa isommista roskista ja hiekasta, parhaiten se onnistuu katuharjalla tai vastaavalla. Kaivonkannet on syytä puhdistaa myös irtopölystä ja liasta, sen teimme ihan vain vedellä ja tiskiharjalla. Kaivonkannet kannattaa antaa kuivaa hyvin, jotta vesiliukoinen painoväri ei liukene veden mukana pois.


Ennen painamista valmistelimme puuvillaiset kestokassit. Silitimme pois mahdolliset suuremmat rypyt ja laitoimme kassin sisälle sopivan kokoisen paperin, tässä tapauksessa A3 kokoisen, jotta painaessa kangasväri ei sotkisi kassin molempia puolia.

Kaivonkannen kuivahdettua, levitimme kapealla vaahtomuovitelalla mustaa vesiliukoista kangasväriä kaivonkanteen. Varsinkin ensimmäiseen värikerrokseen kannattaa leivttää runsaasti. Jos painat samalla kannella useampaan kertaan, riittää vähäisempikin määrä väriä. Värin levittämisen jälkeen kannattaa toimia ripeästi, koska väri kuivahtaa nopeasti varsinkin auringon lämmittämässä valurautakannessa.

Painoimme kankaan varmoin ottein maalattuun kohtaan. Kangasta täytyy silitellä ja painella napakasti, jotta väri tarttuu kauttaaltaan. Käytössämme oli myös kuminen tela, jonka avulla saimme värin tarttumaan erinomaisesti. Vahva suositus telalle! Kuosi viimeisteltiin Varkauden museot logolla.


Kun kuva oli painettu kassiin printtiä silitettiin huolellisesti noin 2-3 minuutin ajan puuvillalle tarkoitetulla lämpötilalla. Kankaan on mahdollista antaa kuivahtaa rauhassa ennen silittämistä, tai silittää se heti painon jälkeen kuten me teimme, koska printtipajalaiset saivat desingkassinsa heti mukaansa ja käyttöön.

Silittämisen ajaksi olimme suojanneet silityslaudan sekä jätimme paperiarkin kassin sisälle. Muista käyttää myös puuvillaista silitysliinaa kassin ja silitysradan välissä, että et sotke rautaa kangasväriin. Älä käytä höyryä.

Kun väri on kiinnitetty, kestää se 60 asteisen konepesun.


Kaivonkansiprinttipajamme oli menestys. Illan mittaan oman kassin painoi yli puolet Taiteiden Yön museokävijöistä, ehkä näitkin niitä katukuvassa. Yllä olevassa kuvassa on esillä muutama toteutus. Jokainen kassi on omistajansa suunnittelema ja toteuttama, jokainen kuosi on ainutlaatuinen ja tekijänsä näköinen. 

Jos oma kassi jäi tekemättä tai kaivonkansiprintti olisi kiinnostava idea vaikka t-paidan kuosina, ole kuulolla. Syksyn mittaan Kaivonkansiprinttipaja tullaan järjestämään uudelleen, tosin Tehtaan koululla. Minkähänlaisia kuoseja sieltä löytyy? 

Kiitos kaikille aktiiviselle pajalaisille ja museokävijöille!

Printtipajaterveisin Tytti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti